sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Viikonloppu kuvina, pt. 1

Huh-huh! On tämä kotikotona käyminen rankkaa, kun aina pitää ahtaa itsensä niin täyteen kaikkea hyvää...! Maha on kuin ilmapallo, sopisin täydellisesti Activia-mainokseen esittämään sitä ahdistunutta tyyppiä, jolla on huonot ruokailutottumukset. Mutta en valita!

Pari herkkukuvaa tältä viikonlopulta, enjoy:

Kävimme mammalassa ja tarjolla oli iki-ihania kettukarkkeja. ♥
Äiti oli vähän leiponut...! Tiikerikakkua, leikattavia pipareita, Daim-keksejä
ja rahkamuffinsseja. (Psst, rahkamuffinssien resepti!)
Ohmi-neitikin tahtoo!
Ingman Creamy Kinuski & Vohvelirouhe.
Ja saatiinpa vielä iso purkillinen äidin tekemää mansikkahilloa
kotiinviemisiksi. ;-)
Kiitos ja hyvää yötä!

perjantai 28. syyskuuta 2012

Reseptejä, reseptejä, reseptejä!




Äiti antoi mulle lahjaksi tuollaisen ihanan pienen reseptikirjan, jossa on paljon ihan perusreseptejä perusainesosista. Esimerkiksi tsatsikisämpylöiden ohje oli tosi simppeli, aion ehdottomasti leipoa niitä ja tehdä sitten (toivon mukaan onnistuneen) kokeilun jälkeen aiheesta postauksen!

Toinen resepteihin liittyvä juttu: Myllyn Reseptiklubiin liittyminen on ilmaista ja jäsenlahjana saat kansion, jossa on kaikki kyseisen klubin reseptivihot. Siellä on mm. sellaisia vihkoja kuin "Leivonnaisia nuorekkaaseen makuun", "Parhaat piirakkareseptit" ja "Reseptejä suurimoista". Liityin itse vasta hetki sitten, mutta äiti on saanut jo oman kansionsa:


Ja nyt viimein sitä omenapiirakkaa! Tämä ohje on siis yläasteaikaisesta köksänkirjastani (Hyvää pataa) ja ainoa oma lisäykseni on kaneli, jota alkuperäisessä reseptissä ei ollut ollenkaan.

Omenapiirakka

Vuokaan

margariinia

Pohja

3 dl vehnäjauhoja
1½ dl sokeria
150 g margariinia tai voita
1 tl vanilliinisokeria
1 tl leivinjauhetta
¾ dl maitoa
1 muna

Pinnalle

2 isoa omenaa
kanelia

Voitele piirasvuoka ja pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Kuori omenat, poista niistä siemenkota ja leikkaa lohkoiksi.

Nypi vehnäjauhot, sokeri ja margariini muruiksi ja ota seoksesta 1½ dl sivuun piirakan pintaa varten. Sekoita jäljelle jääneeseen seokseen vanilliinisokeri, leivinjauhe, maito ja muna.

Levitä taikina vuokaan ja asettele omenalohkot päälle. Ripottele lohkojen päälle ensin kanelia oman maun mukaan ja sitten loput muruseoksesta. Paista uunin keskitasossa noin 25 minuuttia.

Kera vaniljajätskin, of course.
Tämän viikonlopun saakin sitten porskuttaa äidin herkkuruuilla ja -leipomuksilla - äskenkin eteeni kannettiin rahkamuffinssimaistiainen. Kyllä kelepaa! ♥

torstai 27. syyskuuta 2012

ABC:n antimia...

Tuli tuossa vähän aikaa sitten kiskaistua Keuruun ABC:n kitkerät kahvit ja (oikeasti hyvät) omena-rahkapullat nassuun, että tällaisella ruokavaliolla tänään! Mainitsinko jo, että söin myös puoli levyä Maraboun Daim-suklaata? Ughh... Mutta hei, olemme tässä lähes 300 kilometrin automatkalla tällaiseen kellonaikaan, joten saa kai sitä vähän herkutella...? Lohdutukseksi? Hereillä pysyäkseen? Köh.

Huomenna taas reseptiä ja muutenkin fiksumpaa postausta, lupaan!

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Herrrkullinen jauhelihasoosi

Muistatteko, kun puhuin siitä makaroni+jauheliha -linjasta? Noh, arvatkaapas mitä meillä syötiin tänään! Tosin pelkkään paistettuun jauhelihaan tyytymisen sijaan mä väsäsinkin meille oikein sipulisen jauhelihakastikkeen ja kippasin mukaan myös loput viikonloppuna poimituista suppilovahveroista. Toimii!

Jos muuten omistatte K-Plussa-kortin, niin kannattaa käydä tsekkaamassa lähimmät K-kaupat nyt, kun on tasarahapäivät. Jauhelihaa sai kaksi 400 gramman pakettia kolmella eurolla ja Flora-ruokakermoja peräti kolme purkkia kahdella eurolla. Eli ei ollut kallista soosia!

Takuutäyttävä jauhelihakastike

(4-6 annosta)

400 g jauhelihaa
(esipaistettuja suppilovahveroita tai muita sieniä oman mielen mukaan)
1 iso sipuli
3-4 valkosipulinkynttä
1 tlk (2½ dl) ruokakermaa
1-2 rkl vehnäjauhoja
2 dl kuumaa vettä
jauhelihamaustetta
mustapippuria
suolaa

Paista jauheliha, renkaiksi pilkottu sipuli ja valkosipulimurska kypsiksi pannulla. Lisää sienet ja mausta. Ripottele vehnäjauhot seoksen päälle, kaada sekaan kuuma vesi ja sekoita huolellisesti (okei, on varmaan parempiakin tapoja suurustaa, mutta olen oppinut tämän tyylin appiukoltani ja pitäydyn siinä!). Lisää sitten ruokakerma (ja tarvittaessa lisää mausteita) ja anna kastikkeen muhia miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia.

Annoskoko kohdallaan! Syömme lähes poikkeuksetta
täysjyväpastaa, vaikka se onkin hieman kalliimpaa.
Tällaista tänään! Mulla on tuossa vieressä oikein kunnon perinteisen omenapiirakan resepti, mutta taidan tehdä siitä erillisen postauksen vähän myöhemmin... Sitä odotellessa!

tiistai 25. syyskuuta 2012

Sieniretki & piirakkaresepti

Sain viime viikolla sähköpostiini mainoksen opiskelijoiden yhteisestä sieniretkestä, jonne tulisi mukaan muutama kokeneempi sienestäjä antamaan ohjeita aloittelijoille. Riemastuin tästä mahdollisuudesta ja ilmoitin heti itseni sekä avokkini (jonka ympäripuhuin vasta ilmoittautumisen jälkeen) kyseiselle retkelle sienipiirakoiden ynnä muiden herkkujen kuvat silmissäni kiiluen.

Pyöräilimme Vuorilammen saunalle, mistä lähdimme käppäilemään pienemmissä ryhmissä pitkin Laajavuoren polkuja. Alun innostus oli vähällä kuihtua pois, kun mitään (syömäkelpoista) ei meinannut löytyä, mutta sitten joku bongasi muutaman suppilovahveron ja kohta kaikkien ämpärit alkoivatkin täyttyä niistä! Meidän ämpärissä oli lopulta ehkä kolmisen litraa suppilovahveroita, mutta mainittakoon, että saimme vähän lisäapua.


Kotona sitten perkasin nämä herkkupalat ja vein pari litraa viileälle partsille odottamaan piirakan leipomista, loput paistoin pannulla ja pistin pakkaseen. Sovelsin tätä Kotikokin reseptiä leivonnassa, oma versioni kuuluu näin:

Suppilovahveropiirakka

Pohja

150 g leivontamargariinia
3 dl vehnäjauhoja
¾ dl vettä

Täyte

2 l suppilovahveroita
nokare voita
2 pientä punasipulia
2 dl ruokakermaa
1,5 dl juustoraastetta
2 munaa
mustapippuria
(suolaa, jos siltä tuntuu)

Paista sieniä pannulla omassa liemessä, kunnes neste haihtuu. Lisää voi ja punasipuli. Kaada joukkoon kerma ja sen jälkeen loput ainekset, sekoittele hyvin ja jätä jäähtymään.

Nypi margariini ja jauhot muruiksi. Lisää kylmä vesi ja painele taikina sitten tasaisesti piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pistele pohja haarukalla ja tue piirakan reunat foliopannalla.

Paista pohjaa 225 asteessa kymmenisen minuuttia. Poista foliopanta, lisää täyte ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Namm! Lisukkeena hyvin simppeliä vihersalaattia,
punajuurisalaattia ja mustaviinimarjahyytelöä.
Kehotan kaikkia lähtemään sienimetsälle än-yy-tee-NYT, koska on ihan äärimmäisen palkitsevaa popsia itsepoimituista sienistä valmistettuja herkkuja (ja koska hyötyliikunnasta tulee hyvä mieli, true story). Lisäksi sienet ovat erityisesti opiskelijoille sopiva eväs, koska pieni metsässä toikkarointi ei maksa mitään! Älkää kuitenkaan ihan mitä tahansa pistäkö suuhunne ja ottakaa selvää, miten mikäkin sieni tulisi valmistaa ennen syömistä.

Ehkäpä siinä oli ihan tarpeeksi sienihehkutusta yhdelle päivälle. Toodles!

maanantai 24. syyskuuta 2012

Ensimmäinen merkintä ja heti otsikointivaikeuksia

Hehee, noniin: Hei kaikki! ...joku edes? Kukaan...? Noh, eipä sillä niin väliä, omaksi iloksenihan mä tätä blogia aloinkin kirjoittaa. Mutta jos joku näitä sanoja nyt kuitenkin sattuu lukemaan, niin tervetuloa mun ruokablogiini!

Idea tähän koko touhuun syntyi, kun sain kuulla pientä leikkimielistä kuittailua jatkuvista ruokapäivityksistäni ja -kuvistani Facebookissa sekä halustani kuvata ruoka-annoksia niin kotona kuin ravintoloissakin. Aloin kaivata paikkaa, jonne jakaa kaikki kuvat, reseptit ja yleiset ruokahekumoinnit, ja naureskelinkin avokilleni, että pitää vissiin tehdä sellainen tavallinen ruokablogi. "Ei mitään erikoisuuksia tai supergourmeeta, vaan tavallisia ruokia." Se ajatus jäikin sitten elämään ja tänään päätin, että noh, kokeillaan!

Opiskelijabudjetti on pitkälti syypää siihen, ettei meidän taloudessa popsita päivittäin kaviaaria tai tryffeleitä, mutta olen myös sitä mieltä, että ihan yksinkertaisillakin ainesosilla voi saada herkullista ruokaa aikaiseksi. Noudatan reseptejä keskimäärin aika löyhästi (ts. en jaksa hakea kaupasta kaikkia puuttuvia ainesosia ja laitan mausteita vähintään kaksinkertaisen määrän) ja kokkaan muutenkin trial and error -mentaliteetilla, joten osa ohjeistani saattaa olla vähän "sinne päin". Joka tapauksessa mun tavoitteenani on kirjoitella sellaista huoletonta blogia, josta joku voi ehkä saada ideoita omiin kokkailuihinsa (varsinkin, jos on tottunut vetämään perinteisellä makaroni+jauheliha -linjalla), ja joka toimii samalla mun omana reseptikirjanani, koska raapustan kaikki ohjeet aina irtolapuille, jotka jäävät pyörimään keittiön nurkkiin ja menevät ennemmin tai myöhemmin hukkaan...

Näillä siis mennään! Mulla olisi heti valtava kasa kuvia ja reseptejä jaettavaksi, mutta olen väsäillyt tämän blogin kanssa jo niin hävyttömän kauan, että nyt on pakko pitää taukoa. Huomiseen!