tiistai 21. toukokuuta 2013

Maailman helpoimmat banaaniletut

Mun kaverini linkitti mulle pari viikkoa sitten Facebookissa tämän reseptin, enkä mä ollut uskoa silmiäni, kun näin nuo ainesosat: vain banaania ja kananmunaa?! Tätä ohjetta oli tietenkin pakko päästä testaamaan mahdollisimman pian, koska tuntui niin käsittämättömältä ajatukselta, että noista kahdesta raaka-aineesta saisi taiottua lettuja. Totta se kuitenkin oli!

4 isoa lettua


3 (ruskeahkoa) banaania
4 kananmunaa
(öljyä paistoon)

Muussaa banaanit haarukalla mahdollisimman tasaiseksi mössöksi. Riko joukkoon munat ja sekoita huolella. (Voit tehdä taikinan myös sauva- tai tehosekoittimella.)


Kuumenna pannu täydellä teholla. Lorauta pannulle reilusti öljyä ja kaada sitten noin neljännes (tai muu sopiva määrä) taikinasta siihen. Madalla levyn lämpöä ja anna paistua rauhassa ennen kääntämistä.


Tarjoile esimerkiksi maustetun rahkan ja marjojen kanssa.
Aivan mahtava vaihtoehto "tavallisille" letuille ja varmasti esimerkiksi keliaakikkojen pelastus! Banaaniletut ovat melko hajoavaisia, mutta pienellä harjoittelulla niidenkin käänteleminen alkaa kyllä sujua. Kannattaa tehdä letuista oikein paksuja, sillä silloin ne ovat (ainakin omasta mielestäni) parhaimmillaan. :-)

Hauskaa tiistai-iltaa (vai yötä?) kaikille. 

tiistai 14. toukokuuta 2013

Lihapullat & Bataattitikut

Pikapostaus ennen jääkiekkomatsin alkamista! Tein tuossa jonkin aikaa sitten lihapullia ja niiden kaveriksi bataattitikkuja, joiden reseptin löysin ystäväni Helmiä-blogista. Kippasin lihapullataikinaan vahingossa koko purkillisen kermaviiliä, vaikka tarkoitus oli laittaa vain puolet, mutta tämä osoittautuikin positiiviseksi mokaksi, sillä pullista tuli todella pehmeitä ja meheviä, ja Mikko jopa kehaisi niitä parhaiksi syömikseen lihapulliksi! Tämä taisi nyt olla se kuuluisa onni onnettomuudessa.

Lihapullat

n. 28 kpl


Paistamisvalmiit pullat.
400 g jauhelihaa
1 prk kermaviiliä
n. 1 dl korppujauhoja
1 kananmuna
1-2 rkl ketsuppia
suolaa
sipulirouhetta
mustapippuria
Keittiömestarin erikoismaustetta tai muuta mausteseosta

Sekoita kulhossa yhteen kermaviili, korppujauhot sekä kananmuna. Anna turvota kymmenisen minuuttia. Mausta seos sitten ketsupilla ja muilla mausteilla. Lisää taikinaan lopuksi jauheliha ja sekoita tasaiseksi.

Kostuta kätesi vedellä ja muotoile taikinasta lihapullia uunipellille. Paista 250 asteessa noin 15 minuuttia, tai kunnes pullat ovat kypsiä.

Bataattitikut

2 hengelle


1 iso bataatti
öljyä
suolaa
mustapippuria
muita haluamiasi mausteita

Kuori bataatti ja pilko se noin sormenpaksuisiksi tikuiksi. Kaada tikut kulhoon ja lisää sekaan reilu loraus öljyä sekä mausteet. Sekoittele huolella.

Levitä bataattitikut pellille ja paista 250 asteessa noin 20-30 minuuttia.

Itse tein niin, että paistoin bataatteja ensin hetken yksinään,
minkä jälkeen nostelin lihapullat pellille ja paistoin
koko satsia vielä  niin kauan, että pullat kypsyivät.
Ja valmista tuli! Tämä oli ehdottomasti yksi parhaista ruuista,
mitä olen mun ja Mikon yhteiselon aikana tehnyt.
Suosittelen lämpimästi kaikille!
Nyt äkkiä Leijonia kannustamaan, toodles!

maanantai 13. toukokuuta 2013

Suvi 21 v. + Äitienpäivä ♥

Kuten otsikosta ehkä jo arvaattekin, luvassa on taas kuvapostaus! Alla siis muutama otos lahjoista, synttäri- ja äitienpäiväherkuista sekä lyhyesti juttua meidän äitienpäiväohjelmastamme. Kaikkia ruokia ja herkkuhetkiä en tällä reissulla kuvannut, vaan valitsin vain muutaman kohokohdan tätä postausta varten. :-)

Mikolta sain lahjaksi Haisuli-emalimukin, jollaisen olen halunnut
jo pitkään, mutten ole koskaan raaskinut ostaa. Ihan mahtava
esimerkiksi piknikillä kestävyytensä ansiosta!
Perheeltäni sain tämän ihanan uuden Niiskuneiti-mukin, jota
olen myös ehtinyt hehkuttaa jo enemmän kuin tarpeeksi! Se
tarvinnee vielä kaverikseen Muumipeikon... ;-)







                 ♥

              ♥

           ♥





Lisäksi sain porukoiltani nämä kauniit Riihimäen lasin astiat!
Tahtoisin heti päästä tarjoilemaan näistä jotain vieraille.
Tätini antoi minulle lahjaksi tuon kesäisen omenanvihreän Mariskoolin,
joka sopii nätisti yhteen vaaleanpunaisen seuralaisensa kanssa.
Ilman suklaatakaan ei tarvinnut jäädä!
Sitten vähän muita juttuja: Tiistaina rakas ystäväni Susanna tarjosi mulle
ennakkolahjaksi frozen yogurtit Café Praiassa. Valkosuklaahippuja,
kuivattuja hedelmiä, keksinmuruja ja persikkakastiketta...
Taju melkein lähti!
Torstaina kävimme kahvittelemassa sekä mun että mun tätini miehen synttäreiden
kunniaksi. Tarjolla oli kaikkea namia pikkupullista perinteiseen täytekakkuun,
jota mä kyllä jaksan rakastaa vuodesta toiseen!
Kävimme myös moikkaamassa mun isovanhempiani. ♥
Äiti teki tuon reissun aikana parikin banoffee-kakkua, joka räjäytti mun tajuntani
aivan totaalisesti ja pääsi suoraan listaykköseksi tämänhetkisissä herkuissa!
Tosi helppo valmistaa ja taltuttaa taatusti makeanhimon.
Äkkiä olikin jo äitienpäivä, jota me vietimme mm. lounastamalla Nälkähisessä
Marian Luontoaterioilla. Kyseinen ravintola sijaitsee Lauhavuorella, missä
ei siis ole lainkaan sähköä, eli valaistuksessa luotetaan luonnonvaloon
sekä kynttilöihin. Huikean tunnelmallinen ja kaunis paikka!
Alkuruoka: Palvihirvikeittoa ja juustokierteitä Pääruoka: Savulohta,
graavilohta, sillikaviaaria, ylämaan pihvejä (Highland-jauhelihasta),
sienikastiketta, perunoita, chilipossua, runsas salaattivalikoima
ja kotileipiä Jälkiruoka: Kahvi ja kakkuvalikoima
Sunnuntai-iltana palasimmekin sitten jo Jyväskylään, ja suureksi ilokseni mun yrttilaatikkoni antimet olivat selvinneet hengissä muutaman päivän yksinolosta. Mun pitäisikin laittaa tänne kuvaa tuon projektin etenemisestä, olen aivan unohtanut koko asian! Sen verran voin jo tässä kertoa, että toinen puoli laatikosta on vehreä, kun taas toinen ei ole tuottanut minkäänlaista tulosta...

Mä olen kirjoittanut tätä jo vaikka kuinka kauan, kun ei oikein tunnu tuo ajatus rullaavan mihinkään suuntaan - taitaa siis olla korkea aika siirtyä pois koneelta! Hyvää yötä ja hauskaa viikkoa 20 jokaiselle. ♥


tiistai 7. toukokuuta 2013

Pekoni-kuskuspata

En osaa eritellä miksi, mutta mä olen aivan hulluna kuskusiin! Jo pelkästään sen rakenne on niin kiva ja miellyttävä, että voisin syödä sitä monta kulhollista ilman sen kummempia lisukkeita. Idea tähän ruokaan kumpusi osittain näistä himotuksistani ja osittain riisi-nakkipadasta, jota meillä syödään säännöllisin väliajoin. Lyhyehkön ajattelutyön tuloksena lautaselle ilmestyi seuraavanlainen eväs:

n. 4-6 annosta


4 annosta kuskusia
1 pkt (140 g) pekonia
1 pienehkö kesäkurpitsa
2 tomaattia
1 iso punasipuli
reilu loraus soijakastiketta
mustapippuria
chilimausteseosta


Valmista kuskus ohjeen mukaan. Leikkaa pekoni pieniksi suikaleiksi ja pilko kesäkurpitsa, tomaatit sekä sipuli.

Paista pekoni pannulla rapeaksi ja lusikoi suikaleet erilliseen kulhoon odottamaan. Jätä pekonin rasva pannulle. Paista kesäkurpitsa, tomaatti ja sipuli pehmeiksi pannulla (pekonin rasvassa). Mausta mustapippurilla ja chilimausteseoksella ja kaada lopuksi sekaan soijakastike. Anna muhia muutaman minuutin ajan.

Kauho valmis kuskus sekä pekonisuikaleet pannulle. Sekoittele tasaiseksi ja mausta halutessasi vielä soijakastikkeella.



- - - - -

Olen tässä koittanut hieman päivittää tätä blogin ulkoasua, kuten moni varmaan huomaakin. Voi olla, että kyllästyn tähän malliin ja vaaleanpunaiseen värimaailmaan heti huomenna, mutta jotain muutosta ja uudistusta oli saatava (johtuu varmaan tästä ryminällä lähestyvästä kesästä). Ehkä siirryn seuraavaksi synkkään mustaan tai sähkönsiniseen, who knows?

Niin ja hei, melkein jo unohdin mainostaa, että minäpä täytän huomenna 21 vuotta! Olen jo nyt saanut pari kivaa synttärijuttua, jotka haluan näyttää teille jossain vaiheessa täällä blogin puolella. Voi kuitenkin olla, etten ehdi tällä viikolla enää hirveästi postailla, koska lähdemme Mikon kanssa huomenissa kotikotiin ja palaamme Jyväskylään vasta sunnuntaina, mutta katsotaan! Joka tapauksessa kivoja juttuja luvassa lähiaikoina. :-)

Nyt on aivan pakko mennä tiskaamaan ja pakkaamaan. Hauskaa tiistai-iltaa kaikille!

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Vappukuvia ja muita tunnelmia

Tämä mun vappupostaukseni tulee nyt "hieman" jälkijunassa, mikä johtuu yksinkertaisesti siitä, että viime päivät ovat olleet yhtä paikasta toiseen juoksemista (sekä taivaallisia päiväunia niinä hetkinä, kun ei ole ollut kiire). Tajusin myös, että mulle on kertynyt vaikka kuinka paljon kaikkia muitakin sekalaisia kuvia tältä ja viime viikolta, ja ajattelinkin lätkäistä niistä osan tähän samaan postaukseen vappukuvien kanssa.

Vappuaatolta mulla ei ole ruoka-aiheisia kuvia ollenkaan (vaikka meillä kyllä oli Kirkkopuistossa eväänä karkkia, sipsejä, lihapullia ja dippejä), mutta vappupäivänä tilanne korjaantui, kun menimme kavereiden kanssa Harjun perinteiselle vappupiknikille:

Tuoretta ananasta. ♥


Itsetehtyä simaa, jota oli mukana vähän kaikenlaisissa pulloissa.
Nakkeja ja perunasalaattia.
Erilaisia patonkeja.
Ihania mokkapaloja! Munkkejakin oli,
mutta unohdin ottaa niistä kuvan.
Istuskeltuamme Harjulla hyvän aikaa päätimme lähteä kebulan kautta
kotiin. Nappasin mukaani Viking Boat -pizzan valkosipulimajoneesilla.
Aurinko paistoi tuolla piknikillä aivan ihanasti ja ensimmäistä kertaa tuntui ihan kesältä! Kokonaisuudessaan vappu 2013 oli huippuhauska, mistä saan tietenkin kiittää mahtavia ystäviäni. ♥ Oli myös suorastaan jännittävää viettää kyseistä juhlaa ensimmäistä kertaa yliopisto-opiskelijana haalareissa pomppien!

Loput kuvat ovatkin sitten niitä sekalaisia otoksia viime ajoilta:

Kävimme Mikon kanssa Amarillossa syömässä ja valitsimme alkuruuaksi
Hot Samplerin, joka löytyi chiliviikkojen ruokalistalta.
Pääruuaksi otin Premium Burgerin. Sekä Monterey Jack
-juusto että savusinappimajoneesi räjäyttivät tajunnan!
Menimme vielä samana iltana Mikon veljen ja tämän kihlatun
luo höpöttelemään ja nauttimaan oluesta ja juustoista.
Eräänä päivänä sain palata töistä siivottuun kotiin ja kävellä suoraan
valmiiseen pöytään! ♥ Nuudeleita ja jalfrezi-kastiketta, namm.
Perjantaina kävimme nopeasti Keljonkankaan ABC:llä, missä appiukko
tarjosi meille kahvit sekä tuoreet, pehmoiset herkkumunkit. Telkkarista
tuli Suomi - Saksaa, ja mä meinasin vetää pullat väärään kurkkuun, kun
lähipöydän miehet pomppasivat pystyyn ja karjaisivat riemusta
ensimmäisen maalin kohdalla.
Jääkiekon MM-kisathan ovat nyt tosiaan alkaneet, jos joku ei ole sattunut huomaamaan, ja tahtoisin ehdottomasti pistää täällä meillä pystyyn jonkinlaisen kisakatsomon jonain sopivana päivänä. Siihen kuuluisi tietenkin oleellisena osana myös ruoka, eli sopivia naposteltavia on keksittävä... Täytyy vielä suunnitella!

Lähipäivinä tulossa pari aika maukasta reseptiä, eli stay tuned! Hauskaa sunnuntai-iltaa kaikille. ♥