keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Herrrkullinen jauhelihasoosi

Muistatteko, kun puhuin siitä makaroni+jauheliha -linjasta? Noh, arvatkaapas mitä meillä syötiin tänään! Tosin pelkkään paistettuun jauhelihaan tyytymisen sijaan mä väsäsinkin meille oikein sipulisen jauhelihakastikkeen ja kippasin mukaan myös loput viikonloppuna poimituista suppilovahveroista. Toimii!

Jos muuten omistatte K-Plussa-kortin, niin kannattaa käydä tsekkaamassa lähimmät K-kaupat nyt, kun on tasarahapäivät. Jauhelihaa sai kaksi 400 gramman pakettia kolmella eurolla ja Flora-ruokakermoja peräti kolme purkkia kahdella eurolla. Eli ei ollut kallista soosia!

Takuutäyttävä jauhelihakastike

(4-6 annosta)

400 g jauhelihaa
(esipaistettuja suppilovahveroita tai muita sieniä oman mielen mukaan)
1 iso sipuli
3-4 valkosipulinkynttä
1 tlk (2½ dl) ruokakermaa
1-2 rkl vehnäjauhoja
2 dl kuumaa vettä
jauhelihamaustetta
mustapippuria
suolaa

Paista jauheliha, renkaiksi pilkottu sipuli ja valkosipulimurska kypsiksi pannulla. Lisää sienet ja mausta. Ripottele vehnäjauhot seoksen päälle, kaada sekaan kuuma vesi ja sekoita huolellisesti (okei, on varmaan parempiakin tapoja suurustaa, mutta olen oppinut tämän tyylin appiukoltani ja pitäydyn siinä!). Lisää sitten ruokakerma (ja tarvittaessa lisää mausteita) ja anna kastikkeen muhia miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia.

Annoskoko kohdallaan! Syömme lähes poikkeuksetta
täysjyväpastaa, vaikka se onkin hieman kalliimpaa.
Tällaista tänään! Mulla on tuossa vieressä oikein kunnon perinteisen omenapiirakan resepti, mutta taidan tehdä siitä erillisen postauksen vähän myöhemmin... Sitä odotellessa!

4 kommenttia:

  1. Nauroin vesi silmissä tuolle appiukkotyylille ja luin sen kohdan myös ko. appiukolle:)

    VastaaPoista
  2. Nälkä varmasti lähtee ja on vielä niin kaunista katseltavaakin 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu lähti kyllä, vielä illallakin oli ihan täysi olo. :-D

      Poista

Kysymykset, parannusehdotukset ja kaikenlaiset kommentit ovat aina tervetulleita! :-)