torstai 30. tammikuuta 2014

Hasselbackan perunat savulohitäytteellä

Kävin puhelimeni sisältöä läpi ja tajusin, etten ole jakanut teille yhtä lempiresepteistäni; Hasselbackan perunat! Kyseinen ruoka on aina ollut meidän perheessä "kova sana", ja sitä on nautittu kinkkumössön kanssa. Tällä kertaa kokeilin kuitenkin vaihtaa kinkun kalaan, ja tuloksena oli oikein onnistunut savulohitäyte, joka sopii tämän ruuan lisäksi myös moniin muihin tarkoituksiin, kuten leivän päälle tai pastan kaveriksi!

Hasselbackan perunat


tasakokoisia perunoita
voita
suolaa
korppujauhoja

Savulohitäyte

reilu annos!


250-300 g crème fraîchea
150 g kylmäsavulohta
1 pienehkö punasipuli
yrttimausteseosta, esim. Provencen
suolaa

Kuori perunat ja tee niihin tasaisin välein viiltoja lähes pohjaan asti, mutta varo halkaisemasta niitä. Voit käyttää apuna esimerkiksi puukauhaa: asettaessasi perunan puukauhaan leikkaaminen on helpompaa, sillä kauhan reunat estävät veistä painumasta pohjaan asti. Yritä tehdä viipaleista ohuita, omani jäivät hieman paksuiksi.


Voitele perunoita hieman joko voilla tai vedellä, jotta mausteet tarttuvat paremmin niiden pintaan (voi tuo tietenkin myös lisää makua). Mausta suolalla ja lusikoi sitten jokaisen perunan päälle reilu nokare voita. Ripottele päälle lopuksi korppujauhoja.


Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia, tai kunnes kypsiä (testaa tikulla pehmeys).

Perunoiden paistuessa valmista savulohitäyte: Hienonna sipuli ja kylmäsavulohi. Yhdistä ne kulhossa crème fraîchen kanssa ja mausta yrttimausteseoksella sekä suolalla. Peitä kulho kelmulla ja laita jääkaappiin odottamaan perunoiden kypsymistä.


Valmista tuli!
Tästäkin ruuasta tulee mulle sellaiset ihanat viikonloppuvibat, koska tämä on ollut meillä kotona monesti se sunnuntaipäivien herkku. :-) Monet ripottelevat Hasselbackan perunoiden päälle vielä juustoraastetta paistamisen loppupuolella, mutta itse en ole sitä vielä kokeillut. Vaikea kuitenkaan kuvitella, että se tätä ruokaa ainakaan pahentaisi!

Aurinkoista torstaita kaikille.

6 kommenttia:

  1. Nam, näitä voisikin perinteisten uuniperunoiden sijaan kokeilla! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Mukavaa vaihtelua ja niiiin hyvää. :-)

      Poista
  2. Näyttää kyllä todella hyviltä, itse kun ei perunaa tule kovin usein kokattua niin näitä voisikin kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti. :-) Vähän erilaista, mutta silti sopivan helppoa valmistaa!

      Poista
  3. Nämä menevät testiin! Vaikuttaa tosi hyviltä! :)

    VastaaPoista

Kysymykset, parannusehdotukset ja kaikenlaiset kommentit ovat aina tervetulleita! :-)