lauantai 19. tammikuuta 2013

Suussasulavat suklaapalat

Rakas ruokablogi, leivoin tänään ensimmäistä kertaa brownieita! Valitsen reseptin yleensä huolella (tarpeeksi yksinkertainen, mutta kuitenkin hyvät arviot saanut), mutta tänään bongasin vain hätäisesti jonkin passelilta kuulostavan ohjeen ja hain kaupasta puuttuvat ainesosat. Tämä kostautui, sillä vaahdottaessani margariinia ja sokeria huomasin, että kyseisessä reseptissä oli useita aukkoja ja ainoa arviokin oli erittäin negatiivinen... Epäröin, googletin ja päädyin lopulta yhdistelemään useampaa eri reseptiä (kauhunsekaisin tuntein). Lopputulos oli taivaallinen.

Brownies

150 g margariinia
2½ dl sokeria
3 kananmunaa
200 g Fazer Taloussuklaata
1½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
70 g mantelirouhetta (tai haluamaasi pähkinää)

Vaahdota sokeri ja pehmeä margariini. Lisää munat ja vatkaa tasaiseksi.


Pilko suklaa pieniksi paloiksi mikronkestävään kulhoon. Sulata mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Suklaa kärähtää helposti, joten olethan varovainen (ja ennen kaikkea kärsivällinen)!


Lisää suklaa margariiniseokseen. Yhdistä vehnäjauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri sekä suola erillisessä astiassa ja kaada sitten taikinan joukkoon. Sekoita hyvin. Lisää lopuksi mantelirouhe.

Vuoraa uunivuoka (n. 25 x 20 cm) leivinpaperilla ja lusikoi taikina keskelle. Levitä esim. nuolijalla tasaiseksi levyksi.



Paista 175 asteessa 30-40 min (meidän uunilla kesti kauemman, uudemmalla vähempikin riittää varmasti). Browniet kannattaa jättää sisältä hieman kosteiksi!

Anna jäähtyä hetken ja leikkaa sitten terävällä veitsellä sopivan kokoisiksi paloiksi.


Pinta kypsyi mukavan karamellimaiseksi,
sisus jäi kosteaksi ja meheväksi.
Hauskaa lauantai-illan jatkoa kaikille herkkusuille! ♥

2 kommenttia:

  1. Nami, mä oon niin huono noissa suklaajutuissa.
    Oon huomannu et Sikke Sumari aina rutistelee ton paperin ensin. Käyttää usein sitä. Mikähän taika siinä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harjoitus tekee metsurin, vai mites se meni! :-)

      Mä olen myös kuullut tuon vinkin, mutten äkännyt hyödyntää sitä itse! Rypistely ainakin helpottaa paperin asettelua vuokaan ja lisäks taikina pääsee paremmin leviämään vuoan muotoon. :-) Voi toki olla, että siihen liittyy jotain vieläkin mystisempää!

      Poista

Kysymykset, parannusehdotukset ja kaikenlaiset kommentit ovat aina tervetulleita! :-)