keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Lohisalaatti + Viikonloppu kuvina, pt. 5

Viikonloppupostauksen tekeminen on vähän jäänyt, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikö niin? Ei näitä kuvia malta jättää julkaisemattakaan, sellaisia herkkuja saatiin nimittäin taas nauttia kolmen päivän aikana!

Ennen tuota viikonloppuosiota haluan kuitenkin jakaa simppelin ja herkullisen lohisalaattireseptin teidän kanssanne. Halusin valmistaa jotain sopivan kevyttä ja - nähtyäni kuvia erään salaattibaarin herkuista - päätin kehitellä avokin kanssa maukkaan salaatin, jonka valmistaminen ei olisi turhan vaivalloista. Tällaista siitä tuli:

1 pkt (300 g) kirjolohisuikaleita (ostimme hunajamarinoituja, muita ei ollut tarjolla)
1 kesäkurpitsa
1 pss jääsalaattia
1 keltainen paprika
1 punasipuli
n. ½ kurkku
1 prk (350 g/160 g) mustia oliiveja
salaattijuustokuutioita
Provencen yrttiseosta
mustapippuria
öljyä

Paista lohisuikaleet pannulla kypsiksi. Kuutioi kesäkurpitsa, lorauta pannulle öljyä ja pehmennä kuutiot siinä. Mausta yrttiseoksella ja mustapippurilla. (HUOM! Itse paistoin kalan ja kesäkurpitsan jo edellisenä päivänä, jotta ne ehtivät jäähtyä jääkaapissa, mutta voit lisätä ne salaattiin myös lämpiminä.)



Revi jääsalaatti salaattikulhon pohjalle. Pilko sitten paprika, punasipuli ja kurkku haluamallasi tavalla ja kippaa jääsalaatin päälle. Huuhtele oliivit ja lisää salaattiin lohisuikaleiden, kesäkurpitsan sekä salaattijuuston kanssa. Sekoita huolellisesti salaatinottimilla nostellen.

Valmista tuli!
Ihanan raikasta, mutta silti sopivan suolaista juuston ja oliivien ansiosta. Kalaa olisi voinut laittaa enemmänkin, eli ostakaa vain rohkeasti isompi paketillinen, jos sellaisen kaupan hyllyltä löydätte. Jos salaattia tuntuu tulevan kovin paljon, voitte jakaa sen kahtia ja tehdä toisesta puoliskosta lohi- ja toisesta vaikkapa kanaversion! Näin saatte vähän vaihtelua. :-)

Nyt vielä loppuun niitä viikonloppuotoksia. Perjantain pasta bolognese jäi kuvaamatta, mutta ehkä voin antaa sen itselleni anteeksi, kun oli kuitenkin pitkä päivä takana (ja karrrmaiseva nälkä!!).

Tämä kuva on itse asiassa torstailta, kun olin ystävän luona istumassa
iltaa. Hän oli leiponut tällaisia taivaallisia fudgepaloja!
Äiti testasi uutta pullareseptiä, jonka aion kähveltää itsellenikin!
Plissua. ♥
Lauantaina avokin porukat tulivat meille päivälliselle, tarjolla
oli possun sisäfilettä, lohkoperunoita, bataattilaatikkoa ja
pippurikastiketta (sekä ihanaa salaattia!).
Jälkkäriksi äiti valmisti suussasulavaa crème brûléetaan.
Meidän perinteinen sunnuntaiaamiainen koostuu yleensä erilaisista
patongeista ja sämpylöistä, jotka kukin täyttää haluamallaan tavalla.
Tällä kertaa uunista putkahti tällaisia pikkupatonkeja
+ sekä tummaa että vaaleaa maalaispatonkia!
Ennen arkeen paluuta saimme vielä nauttia uunilohta ja perunamuusia
(jota mä toivon ruuaksi aina tilaisuuden tullen, hih). ♥
Kas noin! Oli muuten melkoisen mukavaa tulla eilen kotiin Zumbasta, kun rappukäytävässä tuoksui aivan ihanalta ja sain ilokseni huomata, että ne tuoksut tulivat meidän asunnosta; avokki (joka muuten saa nyt viimeinkin ruveta liikkumaan täällä blogissa omalla nimellään, eli Mikko) oli paistanut sipulisuikaleita ja maustanut niitä tabascolla, Provencen yrttiseoksella, pippurilla ja ripauksella suolaa, tuloksena täydellinen herkkuleivänpäällinen:

Kinkku-sipulivoileipä, sacralicious!
Tuollaiset pienet yllätykset ovat aivan mahtavia, sata yläpeukkua Mikolle. :-)

Hyvää yötä. ♥

6 kommenttia:

  1. Musta tuntuu että elämä teillä kotona (tai opiskelijakämpässä) on aina yhtä juhlaa, ku siellä on aina noin ihania herkkuja tarjolla! Nuo kuvat inspiroi itseäkin vähä panostaan ruoanlaittoon, ku näkee kuinka helposti opiskelijabudjetillaki saa herkkuja aikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, mahtavaa kuulla, että tämä blogi toteuttaa tarkoitustaan! :-) Oon kyllä itsekin yllättynyt monet kerrat positiivisesti kauppareissulla, kun oon huomannut, että pienillä valinnoilla voi säästää reilusti rahaa ja silti saa monipuolista ja hyvää ruokaa. :-)

      Poista
  2. Peukut Mikolle! Ihanan näköisiä äitin pullia, näyttää viineritaikinalta. Valmispatongit on käteviä, teen niistä joskus koti-subeja. Viilto päälle ja täytteeksi mitä haluaa; esim, paistettu sipuli, juusto jne. ja sen jälkeen uuniin...
    Hyviä ohjeita sulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo varmasti jotain sellaista viineritaikinaa se olikin - ja aivan mielettömän hyvää! Voi, nuo subit kuulostavat kyllä TODELLA houkuttelevilta, voisin kokeilla tehdä niitä itsekin vaikka viikonloppuherkuksi. ;-)

      Kiitos kommentista! :-)

      Poista
  3. Creme bruleen ohje kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäpäs pyydän sen tuolta meidän äiteeltä ja laitan seuraavaan postaukseen (eli luultavasti tänä iltana)! :-)

      Poista

Kysymykset, parannusehdotukset ja kaikenlaiset kommentit ovat aina tervetulleita! :-)