sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Vappukuvia ja muita tunnelmia

Tämä mun vappupostaukseni tulee nyt "hieman" jälkijunassa, mikä johtuu yksinkertaisesti siitä, että viime päivät ovat olleet yhtä paikasta toiseen juoksemista (sekä taivaallisia päiväunia niinä hetkinä, kun ei ole ollut kiire). Tajusin myös, että mulle on kertynyt vaikka kuinka paljon kaikkia muitakin sekalaisia kuvia tältä ja viime viikolta, ja ajattelinkin lätkäistä niistä osan tähän samaan postaukseen vappukuvien kanssa.

Vappuaatolta mulla ei ole ruoka-aiheisia kuvia ollenkaan (vaikka meillä kyllä oli Kirkkopuistossa eväänä karkkia, sipsejä, lihapullia ja dippejä), mutta vappupäivänä tilanne korjaantui, kun menimme kavereiden kanssa Harjun perinteiselle vappupiknikille:

Tuoretta ananasta. ♥


Itsetehtyä simaa, jota oli mukana vähän kaikenlaisissa pulloissa.
Nakkeja ja perunasalaattia.
Erilaisia patonkeja.
Ihania mokkapaloja! Munkkejakin oli,
mutta unohdin ottaa niistä kuvan.
Istuskeltuamme Harjulla hyvän aikaa päätimme lähteä kebulan kautta
kotiin. Nappasin mukaani Viking Boat -pizzan valkosipulimajoneesilla.
Aurinko paistoi tuolla piknikillä aivan ihanasti ja ensimmäistä kertaa tuntui ihan kesältä! Kokonaisuudessaan vappu 2013 oli huippuhauska, mistä saan tietenkin kiittää mahtavia ystäviäni. ♥ Oli myös suorastaan jännittävää viettää kyseistä juhlaa ensimmäistä kertaa yliopisto-opiskelijana haalareissa pomppien!

Loput kuvat ovatkin sitten niitä sekalaisia otoksia viime ajoilta:

Kävimme Mikon kanssa Amarillossa syömässä ja valitsimme alkuruuaksi
Hot Samplerin, joka löytyi chiliviikkojen ruokalistalta.
Pääruuaksi otin Premium Burgerin. Sekä Monterey Jack
-juusto että savusinappimajoneesi räjäyttivät tajunnan!
Menimme vielä samana iltana Mikon veljen ja tämän kihlatun
luo höpöttelemään ja nauttimaan oluesta ja juustoista.
Eräänä päivänä sain palata töistä siivottuun kotiin ja kävellä suoraan
valmiiseen pöytään! ♥ Nuudeleita ja jalfrezi-kastiketta, namm.
Perjantaina kävimme nopeasti Keljonkankaan ABC:llä, missä appiukko
tarjosi meille kahvit sekä tuoreet, pehmoiset herkkumunkit. Telkkarista
tuli Suomi - Saksaa, ja mä meinasin vetää pullat väärään kurkkuun, kun
lähipöydän miehet pomppasivat pystyyn ja karjaisivat riemusta
ensimmäisen maalin kohdalla.
Jääkiekon MM-kisathan ovat nyt tosiaan alkaneet, jos joku ei ole sattunut huomaamaan, ja tahtoisin ehdottomasti pistää täällä meillä pystyyn jonkinlaisen kisakatsomon jonain sopivana päivänä. Siihen kuuluisi tietenkin oleellisena osana myös ruoka, eli sopivia naposteltavia on keksittävä... Täytyy vielä suunnitella!

Lähipäivinä tulossa pari aika maukasta reseptiä, eli stay tuned! Hauskaa sunnuntai-iltaa kaikille. ♥

4 kommenttia:

  1. Ooh nam nam nam! Tänne ei saisi ikinä tulla lueskelemaan nälkäisenä :D

    ja toi pizza...miksei lappeenrannasta saa tollasia???:D Ottaisin heti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, paha virhe! Aina pitää olla jotain naposteltavaa hollilla, jos selaa ruokablogeja/katsoo ruokaohjelmia! :-D

      Toi Viking Boat on aivan mieletön: aurinkokuivattuja tomaatteja, pepperoneja, kebabia, aurajuustoa, punasipulia... Ja sit tietenkin noi osittain käännetyt reunat ja majoneesi: oh my! Tuon täytyy jo rikkoa joitain Suomen pizzalakeja. :-D

      Poista
  2. SUVI!! Tänne on aina paha tulla lueskeleen uusinta päivitystä, koska mulla tulee aina nälkä!:--D Koska muuten taas Isojoki/Kristiina akselille?:)
    -Pauliina M.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii! :-D Meidän pitää pitää joku syöpöttelyilta Krs-kavereiden kesken sit kun ollaan taas kaikki samassa maailmankolkassa!

      Tullaan nyt keskiviikkona ja ollaan sunnuntaihin! En oo vielä varma, meenkö Krs ollenkaan, mutta pitää kattella. :-) Olis mahtavaa nähdä raxupoxuja taas!

      Poista

Kysymykset, parannusehdotukset ja kaikenlaiset kommentit ovat aina tervetulleita! :-)