tiistai 23. huhtikuuta 2013

Makeat skonssit

Sunnuntaina mulle iski himo leipoa jotain, ja Mikko ehdotti, että tekisin muuan skonsseja, joita anoppi oli tässä taannoin leiponut. Niinpä pyysin sitten anopilta tämän reseptin, jonka hän oli bongannut Me Naiset -lehdestä, ja ryhdyin kehotuksesta toimeen.

n. 8-10 skonssia


4 dl vehnäjauhoja
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1½ tl leivinjauhetta
¼ tl suolaa (laitoin ½ tl)
100 g kylmää voita tai margariinia
2 dl piimää
kananmunaa voiteluun

Yhdistä kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää sekaan kylmä voi ja nypi murumaiseksi seokseksi.


Kaada joukkoon piimä ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Älä kuitenkaan vaivaa. Muotoile löysähköstä taikinasta jauhotetulla tasolla noin 2-3 senttiä paksu ja 5 senttiä leveä suorakaide.


Leikkaa levy 8-10 kolmionmuotoiseen palaan (siksakkia tekemällä). Nosta pellille ja voitele munalla. Paista 225 asteessa 12-15 minuuttia ja nauti tuoreina.



Dooley's-kahvi in the making (skonssien kaveriksi).
Ja sitten ei muuta ku herkuttelemaan!
Helppoa, nopeaa ja herkullista (ja sopii opiskelijankin budjettiin)! Pitänee tehdä näitä lisää tässä lähipäivinä, kun tuota piimääkin nyt tuolta jääkaapista kerta löytyy, heheh. ;-)

Herkkusuu kuittaa, hyvää yötä kaikille! ♥

2 kommenttia:

  1. Näyttääpä namilta! Täytyy itsekkin kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, aivan ihana kahvi-/teeherkku. :-) Ja hyvällä tuurilla kaikki tarvikkeet löytyvät jo valmiiksi kaapista!

      Poista

Kysymykset, parannusehdotukset ja kaikenlaiset kommentit ovat aina tervetulleita! :-)