tiistai 2. lokakuuta 2012

Vihanneslisuke

Sain viime vuonna kansanopistosta ihanan uuden kulinaristiystävän, joka on vinkkaillut mulle kivoja reseptejä ja muita niksejä ruuanlaiton suhteen. Sama henkilö kertoi mulle, miten valmistetaan suussa sulavia uunivihanneksia, ja haluankin nyt antaa hyvän kiertää!

Uunivihannekset

kesäkurpitsaa
paprikaa
punasipulia
kokonaisia valkosipulinkynsiä
(...ja toki muitakin lempparivihanneksia!)
öljyä
juoksevaa hunajaa
Provencen yrttiseosta
foliota

Pilko kesäkurpitsa, paprika ja punasipuli suurehkoiksi paloiksi. Kuori valkosipulinkynnet ja leikkaa kova kanta pois. Kaada pilkotut vihannekset ja kokonaiset kynnet kulhoon ja lisää joukkoon öljyä, hunajaa sekä yrttiseosta (en osaa sanoa tarkkoja määriä, eli oma maku ratkaisee jälleen kerran). Sekoittele hyvin, jotta kaikki vihannekset maustuvat tasaisesti. Revi foliosta sopivan kokoisia paloja ja annostele vihannekset niille. Kääri tiukoiksi nyyteiksi, nostele uunipellille ja paista uunissa 180 asteessa 30-40 minuuttia. Paistoaika riippuu vihannespalojen koosta, viimeksi pilkoin suht isoja paloja, paistoin niitä nelisenkymmentä minuuttia ja hyviä tuli!


En muistanut ottaa viikonloppuna kuvia tästä ruuasta, mutta onneksi olen kesällä ollut asialla ja kameran kätköistä löytyi kuin löytyikin pari aiheeseen liittyvää otosta! Näissä kuvissa esiintyvät herkut ovat siis tämän mainitsemani kulinaristiystävän valmistamia, joten kaikki kunnia hänelle. ;-)


Siellä näyttäisi olevan joukossa myös tomaattia!
Huomenna olisi tarkoitus leipoa niitä tsatsikisämpylöitä (jos aikataulu sallii), joten niistä mahdollisesti luvassa postausta piakkoin! Avokki ainakin taitaa kaipailla jotain mielekkäämpää iltapalaa, kun natustaa tuossa noin mielenosoituksellisen äänekkäästi porkkanaa... Tai sitten se vain tykkää porkkanasta.

Hyvää yötä. ♥

2 kommenttia:

  1. Teinpä tätä tänään ekaa kertaa, ekaa kertaa uunivihanneksia ylipäätänsä! Tässä parhaillani tätä just mussutan kanan kanssa. Muuten oikein jees, mutta ois varmaan pitänyt laittaa vähemmän öljyä ja enemmän hunajaa, oon vähän käsi maustamisessa. Mutta ens kerralla paremmin sit ja hunajaakin voi aina lisätä! Lisäksi jouduin pitämään näitä uunissa yli tunnin, koska laitoin mukaan porkkanoita, eikä ne oikein meinannut kypsyä. Mutta no, ens kerralla porkkanat veks niin tulis vähän nopeammin :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hienoo että kokeilit! :-) Hehe, mun pitäis ehkä oppia kans mittailemaan mausteita, kun pistän kaikkea aina vain X määrän, enkä osaa sitten resepteihin laittaa mitään tarkempia lukuja. :-D Ja enpä tosiaan tiennyt, että porkkanat kypsyy noin hitaasti! Tsemppiä myös tuleviin kokkailuihin. ;>

      Poista

Kysymykset, parannusehdotukset ja kaikenlaiset kommentit ovat aina tervetulleita! :-)